placeholder user

Tietoa minusta

Tervetuloa Kaviaarista arkeen -sivulle. Minulle ruoka on ennen kaikkea iloa, tarinoita ja yhdessä tekemistä. Reseptit syntyvät arjen keskellä, joskus nopeina kokeiluina, joskus pitkän ideoinnin jälkeen. Inspiraatio löytyy niin lapsuuden muistoista kuin uusista mauista – tärkeintä on, että ruoka tuo ihmiset saman pöydän ääreen.

Mistä kaikki alkoi?


Sain erään kirjan isältäni ollessani 15-vuotias – Ei Aina Kaviaaria, kirjoittanut J.M. Simmel. Kirja kertoo Thomas Levinistä. Mestarivakoilijasta vastoin tahtoaan. Hänen uhkarohkeista seikkailuistaan ja valituista ruokaresepteistään.

Isäni teki äidilleni illalliseksi heidän seurusteluaikoinaan kirjan sivulta 297 löytyvän ruokaohjeen mukaan ”Robertin kyljyksiä ranskanperunoiden kera”.

Luen kirjaa edelleen vuoden, kahden välein. En pelkästään siksi, että se on hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä romaani, vaan koska se muistuttaa minua isästä. Isä etsi erikseen kaupoista kirjaa antaakseen sen minulle omaksi, koska ei raaskinut luopua omasta kappaleestaan. Tästä kirjasta on tullut minulle yhtä tärkeä.

Meidän perheessä on aina rakastettu kirjoja ja hyvää ruokaa. Keksimme tämän sivuston nimen näiden kahden asian inspiroimana yhdessä siskojeni kanssa
(mukana paljon naurua, vähän viiniä ja paljon ilmaan heitettyjä ideoita, joista iso osa vasta matkalla toteutukseen).

Ruoka, tarinat ja perhe (johon kuuluu siihen syntyneet ja matkan varrella mukaan tarttuneet ihmiset)
Ne vain kuuluvat yhteen.


Asioita, jotka kuuluvat keittiööni


USKOTTOMUUS
Ole uskoton ruokaresepteille.
Kokeile, ole luova, maistele ja korvaa ainesosia sillä, mitä kaapissa on.


HYVÄ
Jos se maistuu sinusta hyvältä, se on hyvää. Pätee niin ruokaan kuin viiniin.


SMETANA
Heikkouteni.
Löytyy aina kaapista. 


HÄVIKKI
Porkkanankuorista saa kasvislientä tai friteeraamalla sipsejä. Ideointikysymys.
Ja rakastan ideoida uutta ja hyödyntää kaiken. 


HELPPOUS
Aina ei tarvitse jaksaa.
Noutopizza on joskus se täydellinen valinta ja kokkauksessa on täysin ok joskus oikaista helpomman kautta.