Uunilohi on ihanaa. Täyteläiseen, smetanalla silattuun, juustokastikkeeseen upotettu uunilohi on todella ihanaa! Nopeasti valmistuva ruoka on näyttävä ja herkullinen, sopii siis niin arkeen kuin juhlaan.
* n. 600 g lohta (filee, ruodoton)
* oliiviöljyä, kuivattua oreganoa, suolaa & pippuria
* 200 g smetanaa
* 1 dl maitoa
* 1,5 dl pecorinoa hienoksi raastettuna
* 2 rkl voita
* 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
* viimeistelyyn tuoreita yrttejä ja sitruunaa
- Leikkaa lohi annospaloiksi. Hiero palat oliiviöljyllä ja mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla.
- Aseta palat väljästi uunivuokaan.
- Kuullota valkosipuli voissa. Lisää maito, smetana ja pecorino.
- Kuumenna kastike kiehumispisteeseen ja anna hautua hetki. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Kaada kastike uunivuokaan kalojen ympärille (halutessa myös päälle). Nosta vuoka 180C uuniin, 13-20min, riippuen kalapalojen koosta ja halutusta kypsyydestä. Huomaa, että kuuma kastike nopeuttaa kypsymistä.
- Viimeistele ruoka tuoreilla yrteillä ja vastapuristetulla sitruunanmehulla.
Tarjoile haluamasi lisukkeiden kera.
✔ Jätän itse kalaan nahan kiinni, ja jätän sen kaloja tarjoillessa pois lautasilta. Mielestäni kala pysyy näin mehevämpänä ja paremmin koossa paiston jälkeen.
