Mustikkapiirakka joka valmistuu vain ainekset keskenään sekoittamalla! Erityisherkkuna tässä piiraassa on rapea, sokerinen pinta, ihanaa sellaisenaan tai jäätelön kanssa. Aina on hyvä hetki syödä pala mustikkapiirakkaa!
✦ 6 dl vehnäjauhoja
✦ 3 dl sokeria
✦ 1 rkl leivinjauhetta
✦ 2 tl kardemummaa
✦ 2 tl vaniljasokeria
✦ 1 tl suolaa
✦ 1,25 dl öljyä
✦ 2 kanamunaa
✦ 2,25 dl maitoa
✦ 1 sitruunan raastettu kuori
✦ 4,75 dl (pakaste)mustikoita + 2 rkl (peruna)jauhoja
✦ 2 rkl voita sulatettuna
✦ n. 2rkl sokeria
✧ Sekoita kuivat aineet keskenään.
✧ Vatkaa kanamunien rakenne rikki haarukalla.
✧ Sekoita kosteat aineet kuivien joukkoon, älä sekoita liikaa jotta kakun rakenne ei muutu liian tiiviiksi.
✧ Sekoita mustikoiden joukkoon jauhot ja sitruunankuoriraaste. Kääntele taikinan joukkoon.
✧ Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan, paista 175C (alatasolla) noin 30min kunnes pinta on hieman ruskistunut ja piirakka kypsynyt jo reunoilta.
✧ Ota vuoka uunista ja voitele pinta voisulalla, ripottele pinnalle sokeri.
✧ Nosta kakku takaisin paistumaan, kakku on kypsää kun tikulla kokeiltaessa siihen ei enää tartu taikinaa. (Aika riippuu vuoan koosta, itse käytin halkaisijalta 21cm vuokaa, jolloin kokonaispaistoajaksi, eli ennen voitelua+sen jälkeen, ajaksi tuli reilu 60min)
✧ Tarjoa sellaisenaan tai jäätelön kanssa.
✔ Sokerista voi korvata osan tai kaiken fariinisokerilla
✔ Paistoaika riippuu todella paljon vuoasta, itse halusin kakkumaisen lopputuloksen, joten valitsin suht' pienen vuoan. Piirakkamaisemman saat valitsemalla laakeamman vuoan.
✔ Korvaa sitruunankuori appelsiinin kuorella, tai jätä kokonaan pois, samoin muita mausteita voi tuunata oman maun mukaan.
