topography

Juustoinen lohipannu

Astetta mehevämpi lohikiusaus! Yksinkertaiset ainekset kohotetaan uudelle tasolle juustoisella kastikkeella joka ei vaadi muuta kuin kiehauttamisen. Resepti on helppo tuplata isommallekin väelle tarjottavaksi ja lohimäärää voi myös muokata nälän ja syöjien mukaan, kokeile ja ihastu!

information circle-sharp
Valmistusaika
1 h 15 min
calendar sharp
Annosmäärä
4-6
ellipsis horizontal-circle-sharp
Hyvä huomioida
Gluteeniton

Aineosat

500 g perunaa (yleisperuna, hyvin pestynä, ei tarvitse kuoria)
1-2 punasipulia
1 ruukku tilliä
300-600 g lohta
1/2-1 sitruunanmehu
oliiviöljyä, suolaa, pippuria

KASTIKE
3 dl kerma-maitoa
200 g smetanaa
100 g maustamatonta sulatejuustoa
suolaa, pippuria

Tee näin

- Viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi (käytä halutessasi mandoliinia apuna. Tee samoin sipulille.
- Laita peruna- ja sipuliviipaleet kulhoon, lorauta joukkoon oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin.
- Viipaloi lohi ohuiksi viipaleiksi. Sekoita viipaleiden joukkoon sitruunanmehu ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.
- Hienonna tilli.
- Tee kastike laittamalla kaikki ainekset kattilaan ja kiehattamalla seos (sekoittele kunnes juusto sulaa, kastikkeen ei tarvitse kiehua pidempään). Mausta maun mukaan.
- Lado vuokaan puolet peruna-sipuli-seoksesta.
- Lado päälle tasaisesti lohi ja sen päälle silputtu tilli.
- Lado viimeiseksi kerrokseksi loppu peruna-sipuli-seoksesta ja kaada lopuksi päälle (tasaisesti) juustoinen kastike.
- Nosta 200C uuniin, tasalämmölle, ja paista kunnes perunat ovat kypsiä ja pinta kauniisti ruskistunut.
- Anna vetäytyä hetki ja tarjoa.

Vinkit

- Lohen esi-marinoiminen/kypsentäminen sitruunamehun avulla pitää sen mehevänä paistamisen aikana.
- Tarjoile pannu tuoreen tillisilpun ja sitruunalohkojen kera

📽  🎞  Löydät tämän reseptin vaiheita -videona Instagram-kelasta ja tarkemmat vaihekuvat profiilin kohokohdista!

Lisää sisältöä

Pienennä ruokahävikkiä

Joulupöydän herkut

Ruokaohjeita arjen kiireeseen